MOODY BLUES: Days of Future Passed (1967)

Johdanto – osa 1

Moody Bluesin toinen studioalbumi on sen verran merkittävä, että siihenkin on syytä kirjoittaa johdanto ennen varsinaista levyarvostelua.

Vielä vuonna 1965 Moodyissä olivat mukana Denny Laine (ylärivi keskellä) sekä Clint Warwick (alarivi keskellä).

Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut Moodyjen ensimmäisessä lyhytkestoisessa kokoonpanossa oli mukana Denny Laine (laulu ,kitara ja huuliharppu) sekä Clint Warwick  (basso ja taustalaulu). Lisäksi mukana olivat Pinder, Thomas ja Edge. Tällä kokoonpanolla bändi äänitti Deccalle albumin The Magnificent Moodies (1965). Albumi ei menestynyt maailmalla kovin hyvin, mutta mielenkiintoisena yksityiskohtana täytyy mainita se, että Suomessa levy pääsi kuin pääsikin vuonna 1966 TOP10:een eli sijoitus oli Wikipedian mukaan no.8!  Koska albumi ei myynyt maailmalla kovin hyvin ja ilmeisesti keikatkin alkoivat sakata päättivät Laine ja Warwick erota yhtyeestä jo vuonna 1966. Heidän tilalleen tuli kova kaksikko eli Hayward ja Lodge. Bändi päätti tehdä totaalisen suunnanmuutoksen eli kun he olivat vuosina 1964-66 ajan hengen mukaisesti soittaneet vanhoja amerikkalaisia cover-kappaleita niin 1967 he alkoivat Haywardin ja Lodgen johdolla kirjoittaa omia kappaleita. Nämä uudet kappaleet olivat psykedeelisia eli näin moodyt olivat jo vuonna 1966 progemusiikin pioneereja!         

Harri  Huhtanen 2024

MOODY BLUES: In Search of the Lost Chord (1968)

Johdanto

Moody Blues lähti vuonna 1968 laajalle Amerikan kiertueelle.

Klassisen Moody Bluesin toinen albumi In Search of the Lost Chord (1968) on sen verran merkittävä, että ennen varsinaista levyarvostelua kirjoitan levyn äänitysaikaan liittyvän johdannon.

Klassisen Moody Blues -kokoonpanon (Hayward, Lodge, Thomas, Edge ja Pinder)  ensimmäinen albumi oli suurmenestys ja nosti kertaheitolla bändin maailmanmaineeseen.  Tämä vuonna 1967 julkaistu Days Of Future Passed  albumi on monella tapaa merkittävä albumi rockmusiikin pitkässä historiassa.  Kirjoitan siitä myöhemmin mutta levy on syytä mainita jo tässä yhteydessä sillä sen menestys vaikutti suoraan Moodyjen toisen levyn äänityksiin. Yleensä 1960-luvulla Lontoossa huippustudioiden äänitysajat olivat kortilla ja maksoivat maltaita. Menestyneille bändeille sallittiin kuitenkin erityisvapauksia ja niinpä kun Moodyjen Days of -albumi menestyi yllättävän hyvin totesi Deccan johtaja heille suurinpiirtein näin: ” käyttäkää studiota se aika jonka tarvitsette”. Eli nuoret muusikot saivatkin yhtäkkiä avoimen piikin huippustudion käyttöön!

Hayward on haastattelussa todennut että tämä uusi luomisen vapaus oli kerrassaan upeaa ja he myös käyttivät ahkerasti vapautta joka heille oli jo näin varhaisessa vaiheessa suotu.  Lisäksi ajan henkeen kuului kokeilevaisuus ja studiopomot ymmärsivät tämän myös. Helppo tie olisi ollut tehdä seuraavakin levy sinfoniaorkesterin kanssa, mutta se olisi ollut itsensä toistamista ja niinpä Moodyt päättivät korvata sinfoniaorkesterin lauluharmonioilla ja mellotronilla jonka soittajana Pinder oli mestari. Kaikki viisi Moodyä lauloivat ja koska heillä oli äänissä tarjolla baritoni, soprano ja tenori niin koko ääniala pystyttiin kattamaan ilman sinfoniaorkesteria.  Lisäksi bändi käytti valtavan määrän eri soittimia ja vaikka heillä oli käytössään vain 4 äänitysraitaa kuulostaa albumi jopa vielä vuonna 2024 tuotannollisesti todella hienolta. Wikipedian mukaan bändi käytti jopa 32 eri soitinta! Levyllä niistä mainitaan nämä: 12 kielinen kitara, akustinen kitara, sähkökitara, sitari, tabla, piono, mellotroni, bassokitara, cempalo, lyömäsoittimet, sello, harmonika, tamboriini, huilu, saksofoni ja timpani !    

Tämä levy taitaa olla Moodyjen psykedeelisin. Elettiin hippiaikaa. Beatlesit olivat Intiassa ja George Harrison liputti intalaisen musiikin ja hindufilosofian puolesta.  Tämä varmaankin vaikutti Moodyjen In Search of -albumin äänityksiin kesällä 1968. Toinen asia mikä vaikutti levyn lopputulokseen oli se, että bändin jäsenet olivat jo aikaisemmin tavanneet Amerikassa Timothy Learyn joka oli siihen aikaan hippikulttuurin isähahmo. Hayward kertoo että he matkustivat Amerikkaan ja olivat Learyn luona viikon ajan. He opiskelivat itämaistä filosofiaa, meditoivat ja käyttivät psykedeelisiä huumeita saadakseen uusia ideoita musiikkinsa. Nykyajattelussa huumeiden käyttö luovuuden edistäjänä kuulostaa vähän oudolta. Mutta objektiivisesti voi todeta että vuonna 1968 Moodyjen vahvuus oli ehdottomasti kollektiivinen luomistyö. Bändin kaikki viisi jäsentä osallistuivat kappaleiden luomiseen ja siksi tämä levy kuulostaa niin hienolta. Oliko yhteistyö huumeiden ansiota vai ajan hengen luomaa? Vastausta tähän tuskin koskaan saadaan, mutta upean levyn bändi yhteistyössä ja nimenomaa yhteistyössä sai aikaan vuonna 1968!                                  

Harri  Huhtanen 2024

MOODY BLUES: To Our Children’s Children’s Children (1969)

Kesällä 1969 USA:n Apollo -miehistö teki historiaa laskeutumalla Kuuhun. Englantilainen Moody Blues -yhtye sai tästä tapahtumasta innoituksen teema-albumiin jonka aiheena oli ihmisen yksinäisyys sekä äärettömässä avaruudessa että maan päällä. Tämä oli hienoa aikaa Moody Bluesille sillä kaikki bändin viisi jäsentä kirjoittivat yhdessä kappaleita ja puhalsivat yhteen hiileen. Teema-albumin ensimmäinen hienous on se kollektiivinen yhteishenki jolla se on luotu. Toinen hienous on tuotanto, joka on tehty Deccan 8-raitanauhurilla todella upeasti.

Erityisesti Lodge, Hayward ja Pinder loistavat tällä levyllä. Alla luettelo kappaleista ja säveltäjistä. (tähdet ovat omia arvioitani kappaleista asteikolla 1-5 tähteä) :

A-puoli

01 Higher and Higher – Edge  ****

02 Eyes of a Child, part 1 – Lodge ****

03 Floating – Thomas ***

04 Eyes of a Child, part 2   – Lodge ****

05 I Never Thought I’d Live to be a Hundred – Hayward ****

06 Beyond – Edge  ***

07 Out and in – Pinder & Lodge ****

B-puoli

08 Gypsy – Hayward *****

09 Eternity Road – Thomas ****

10 Candle of Life – Lodge ***** !

11 Sun is Still Shining – Pinder ***

12 I Never Thought I’d Live to be a Million – Hayward ****

13 Watching and Waiting – Hayward & Thomas  ***** !

Minulle albumin hienoin kappale on Lodgen Candle of Life. Jostain syystä sitä ei kuitenkaan julkaistu singlenä, vaan ainoastaan päätöskappaleesta Watching and Waiting  tehtiin single. Bändi odotti että siitä tulisi yhtä iso hitti kuin mitä vuoden 1967 Nights of White Satin oli ollut.  Näin ei kuitenkaan tapahtunut. To Our Children’s Children’s Children on kuitenkin enemmän kuin yksittäisten kappaleiden summa. Se on hieno teema-albumi ja kokonaisuus toimii paremmin kuin yksittäiset kappaleet. Siksi tämä albumi on tavallaan unohdettu klassikko. No ehkä sitten nämä ”lastenlastenlapset” joskus vuonna 2050 lopulta löytävät tämän albumin ja se nousee uuteen kukoistukseen. Hyvin se menestyi jo julkaisuaikanaankin vuonna 1969, sillä Englannin listalla sijoitus oli no.2 ja USA:ssakin albumi nousi sijaluvulle 14.

ERITTÄIN HYVÄ LEVY !   **** ½ !     

Harri  Huhtanen 2024

MOODY BLUES 2024 – osa 4

Miksi Moody Bluesin suosio hiipui 2000-luvulla? Tarkemmin sanottuna suosio hiipui levymyynnissä, keikoilla bändi oli loppuun saakka erittäin suosittu.  Viimeisen studioalbuminsa bändi julkaisi vuonna 2003 ja se, kuten vuonna 1999 julkaistu edeltäjänsä ei menestynyt. Jossain haastattelussa Justin Hayward  ilmaisi pettymyksensä tästä. Ilmeisesti hän joko yksin tai yhteisymmäryksessä John Lodgen kanssa päätti että kannattaa keskittyä keikkailuun ja unohtaa levyjen teko. Viimeisen kiertueensa Moodyt tekivät vuonna 2017.

Vuosina 1967-1978 Moodyt olivat nimenomaa bändi jossa kaikki viisi jäsentä saivat osallistua luomisprosessiin. Mike Pinder ei suostunut lähtemään vuoden 1978 Octave -albumin  promootiokiertueelle ja sen jälkeen bändi teki mielestäni virheen eli he erottivat Pinderin vaikka tämä olisi kuitenkin halunnut jatkaa levyjen luomista Moodyjen kanssa. Ray Thomas jäi bändiin  mutta hänenkin roolinsa levyillä kutistui kutistumistaan. Thomas oli kuitenkin erittäin tärkeä keikoilla, koska hän hallitsi Moodyjen vuosien 1967-1978 katalogin suvereenisti. Kun Thomas jätti bändin vuonna 2002 oli se jälleen melkoinen takaisku Moodyille. Jäljellä olivat enää Hayward, Lodge ja rumpali Edge, jonka soittokunto heikkeni kuitenkin 2000-luvulle tultaessa sen verran että keikkoja varten piti palkata toinen rumpali jotta Edgen tilanne ei näkyisi liian selvästi yleisölle. Sitten lopulta vuonna 2018 Edge jäi pois bändistä ja se oli viimeinen takaisku Moodyille.

Moody Bluesin lopettamisilmoitus jäi vähän epämääräiseksi eli asian vuoksi ei järjestetty mitään lehdistötilaisuutta. Ainoastaan Hayward totesi jossain haastattelussa että Moody Blues ei esiintyisi jatkossa livenä.  Levyjen julkaisemisen he olivat lopettaneet 15 vuotta aikaisemmin. Moody Bluesilla on edelleen viralliset nettisivut, mutta ilmeisesti niitä ylläpitää John Lodgen manageritoimisto, koska siellä ei ole uutisoitu Haywardin kesäkiertueesta 2024, vaan siellä on ainostaan lueteltu Lodgen kesäkeikat 2024.

Julkaiseeko Moody Blues vielä joskus albumin? Hayward ja Lodge voisivat sen tehdä. Molemmat ovat hyviä laulunkirjoittajia ja koska kaikki muut bändin jäsenet ovat jo kuolleet ei olisi ketään joka vastustaisi albumin julkaisua Moody Bluesin nimellä. Menneisyyttä ei kuitenkaan voi palauttaa. Pinder, Thomas ja Edge ovat kuolleet. Hayward ja Lodge eivät voi tehdä aitoa Moody Blues -albumia. He voivat parhaimmillaan tehdä hyvän levyn, mutta se ei enää ole Moody Blues -albumi siinä mielessä kuin vuosien 1967-78 albumit olivat.    

Harri Huhtanen 2024               

MOODY BLUES 2024 – osa 3

Uutisklippi vuodelta 1965. Moody Bluesin maailmanvalloitus alkoi jo vuonna 1965 Englannista.

Tämä juttusarja lähti siitä kun Suomen rocklehdistössä muutama viikko sitten uutisoitiin, että Moody Bluesin viimeinen perustajajäsen Mike Pinder  on kuollut 82 -vuotiaana. Uutisessa ei mainittu sanallakaan sitä että vuodesta 1966 Moody Bluesien kappaleita kirjoittaneet ja keskeiset muusikot Justin Hayward ja John Lodge  ovat edelleen aktiivisia ja molemmilla on tänä kesänäkin kiertueet USA:ssa.

Jotta saadaan selvyyttä tähän asiaan niin listaan tähän nyt nämä Moodyjen perustajajäsenet. Pitää kuitenkin muistaa että vuosina 1964-66 Moodyt soittivat ajan hengen mukaisesti pelkästään blues-covereita ja oma tuotanto oli vähäistä ja vasta Haywardin ja Lodgen tultua mukaan loppuvuodesta 1966 bändi alkoi säveltää kokeilevaa musiikkia. 

MOODY BLUES 1964-66

Graeme Edge, rumpali – bändissä vuodet 1964 -2018, kuoli 2021

Ray Thomas, multi-instrumentalisti – bändissä 1964-2002, kuoli 2018  

Mike Pinder, multi-instumentalisti – bändissä 1964-1978, kuoli 2024

Denny Laine, kitara, harmonikka ja laulu – bändissä 1964-1966, kuoli 2023

Clint Warwick, basso – bändissä 1964-1966, kuoli 2004

Edge, Thomas ja Pinder olivat merkittäviä jäseniä Moodyjen klassisen ajan (1967-74) levyillä mutta Laine Ja Warwick eivät siis olleet niin merkittäviä jäseniä mitä titteli ”perustajajäsen” antaa ymmärtää. Tosin hieman pitää pakittaa tästä lauseesta Lainen kohdalla sillä Moodyt nousivat heti uransa alussa kaupalliseen menestykseen kappaleella Go Now  joka taitaa olla heidän ainoa todella hyvin menestynyt singlensä. Tuon kappaleen lauloi nimenomaa Laine.   

Harri Huhtanen 2024               

MOODY BLUES 2024 – osa 2

Moody Blues vuonna 2014 (vasemmalta oikealle): Justin Hayward, Graeme Edge (alkuperäinen rumpali) sekä John Lodge.

1960- ja 1970-luvun psykedelia/ progebändeistä parhaiten kaupallisesti maailmalla menestyneitä ovat Pink Floyd ja Moody Blues. Tämä Moody Bluesin menestys saattaa tulla monelle alan harrastajalle yllätyksenä sillä Moodyjen levyt saivat aikanaan kriitikoilta aika happamia arvioita (näitä levyjä on kuitenkin myyty yli 70 miljoonaa kappaletta, luku josta nykyiset huippuartistit voivat vain unelmoida ,koska fyysisten levyjen myynti on vähentynyt niin rajusti 2000-luvulla). Aluksi Moodyjä syytettiin tekotaiteellisuudesta ja myöhemmin siitä, että heidän musiikkinsa muuttui yhä enemmän softrockiksi. 1980-luvulta alkaen Moodyjen musiikki ammensi Abban melodisuudesta ja Electric Light Orchestran  orkestraatioista. Parhaimmillaan Justin Hayward ja John Lodge  sävelsivät vielä 1980- ja 1990-luvuilla hienoja pop-kappaleita, mutta kokonaisuutena albumien taso alkoi laskea.

Keikat myivät kuitenkin hyvin ja erityisesti USA:ssa Moody Blues oli ja on valtavan suosittu. Niinpä siellä maata tänäkin vuonna kiertää usempikin Moody cover-bändi, koska real thing ei ole ollut enää saatavilla vuoden 2018 jälkeen.   

Harri Huhtanen 2024               

MOODY BLUES 2024 – osa 1

Moody Bluesin 2000-luvun voimahahmot: Justin Hayward (kuvassa vasemmalla) sekä John Lodge.

Miksi kirjoitan Moody Bluesista nyt, bändihän lopetti esiintymiset jo vuonna 2018? Kirjoitan koska Moody Blues on tänä vuonna monella tapaa ajankohtainen. Ajankohtaisuuden väärä tapa on suomalaislehdissäkin viikko sitten uutisoitu ”viimeisen perustajäsenen kuolema”. Vääräksi sen tekee se tosiasia että kosketinsoittaja Mike Pinder  lähti bändistä jo vuonna 1978 ja sen jälkeen bändiä johtivat vuoteen 2018 saakka kitaristi Justin Hayward ja basisti John Lodge, jotka edelleen ovat nettitietojen mukaan ihan hyvässä soittokunnossa. Molemmat sävelsivät kappaleita Moody Bluesin albumeille vuoden 1978 jälkeen ja Hayward on vuodesta 1966 saakka ollut päävokalisti ja häneen on kiinnitynyt vahvasti Moody Blues -soundi.

Miksi sitten Moody Blues lopetti vuonna 2018 jos sekä Hayward että Lodge ovat edelleen hyvässä kunnossa?  Lopullinen syy ei ole tiedossa mutta ehkäpä siihen vaikutti kaksi asiaa: alkuperäinen rumpali Graeme Edge  erosi bändistä vuonna 2018 ja alkuperäinen huilisti Ray Thomas  kuoli samana vuonna ja lisäksi bändi pääsi lopultakin Rock And Roll Hall Of Fameen  vuonna 2018. Ehkäpä Hayward ja Lodge tulivat siihen tulokseen että kaikki oli tehty ja oli aika korkea aika lopettaa.  

Mutta voiko bändi joka on myynyt yli 70 miljoonaa levyä oikeasti lopettaa? Moody Bluesin brändi on niin vahva että se tulee elämään kaukaiseen tulevaisuuteen. Eivät miljoonat Moodyjen levyjä ostaneet ihmiset unohda bändiä. Miten voin väittää näin?  Koska jo pikaisen nettiselailun jälkeen löysin peräti kolme Moody Bluesin kappaleita esittävää cover-bändiä, joilla on paljon keikkoja tänäkin vuonna. Yksi niistä on toiminut jo 10 vuoden ajan.

Harri Huhtanen 2024               

TUBULAR BELLS 50TH ANNIVERSARY CELEBRATION – osa 4

Turun Logomo 13.3.2024 -osa 1

Kuvassa bändin johtaja Robin A. Smith Logomon lavalla.

Turun ja Helsingin keikkojen lipunmyynti alkoi jo 23.11.23. Kaverini osti minulle hesan liput ja itse keskityin Turun lippujen hankintaan. Olin nettimyyntisivulla heti kun se aukesi ja hieman yllätyin kun eturiveiltä ei ollut myyty vielä paikkoja eli sain helposti ykkösrivin keskimmäiset paikat. Samoin kaverini onnistui hankkimaan minulle ykkösrivin paikat myös Kulttuuritaloon hesaan.  Seuraavalla viikollakin Logomon pääkatsomosta oli myyty vasta osa eli aloin pelätä että vain yhden ainoan kerran (vuonna 1982) Suomessa esiintynyt Mike Oldfield  ei enää ollutkaan täällä niin tunnettu kuin kuvittelin. Sitten kun keikkapäivä koitti huomasin että Logomon pääkatsomo tuli ihan täyteen eli joskus näinkin eli että kaikki eivät ostakaan lippuja heti ensimmäisen myyntipäivän ensimmäisenä tuntina.

Esittelen aluksi bändin. Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut sovituksista vastasi ja bändiä johti Oldfieldin pitkäaikainen luottomies Robin A. Smith (kosketinsoittimet). Kitaristeja oli kaksi: Maxime Odabia (nuorempi) ja Jay Stapley (vanhempi).  Lyömäsoittajia kolme: Tom Marsden, Will Miles ja Adam Morris. Bassoa soitti Lisa Featherston. Hieno lisäys kokoonpanoon oli Kwesi Edman jonka sello-osuudet toivat uudenlaista väriä Tubular Bellsin tuttuihin teemoihin. Viimeisenä mutta ei vähäisempänä mainitsen sopraanolaulaja  Anastastia Bevanin joka upealla laulullaan elävöitti hienosti Tubular Bellsin uudistunutta kokonaisuutta.

Useamman kitaristin ja rumpalin sekä sellonsoittajan ja sopraanon avulla Smith oli onnistunut sovittamaan Tubular Bellsin siten kuin se olisi täysin uusi teos, vaikka musiikin teema ja osat olivat samat kuin alkuperäisellä levyllä. Oikeastaan missään ei ollut poikettu alkuperäisteoksen rakenteesta, mutta musiikkia oli väritetty ja elävöitettu hienosti uudella tavalla ja lisäsoittajilla.

Text & Photo: Harri Huhtanen 2024          

KASEVA 2024 – osa 1

Kaseva julkaisi toiminta-aikanaan vain kolme studioalbumia (vuosina 1974,-76 ja -82) ja koko tuotanto käsittää vain vähän yli 40 kappaletta. 1970-luvulla Kasevan levyt nousivat kyllä Suomen listalle, mutta eivät koskaan kärkisijoille. Bändin klassiset kappaleet kirjoittivat Asko Raivio (1947-1989) ja Mikko Jokela (s. 1947). Kolmas albumi ei ollut yhtä hyvä kuin kaksi ensimmäistä ja muutoinkin musiikin valtatrendit olivat kovassa muutoksessa, joten vuonna 1984 Kaseva lopetti keikkailun ja levyttämisen. Bändi palasi keikkalavoille vasta vuonna 2002. Kasevan vanhoista levyistä julkaistiin samaan aikaan useita uusintapainoksia, mutta mihinkään suureen suosioon bändi ei yltänyt. 2010-luvulla bändillä oli niin vähän keikkoja että luulin bändin tarun olevan jo lopussa.  Lisäksi bändiä kohtasi 2010-luvulla toinen tragedia kun kitaristi Tapio Rauma (1948-2019) kuoli vähän ennen Korona-vuosia.

Bändi joutui pakon edessä vaihtamaan jäseniään. Alkuperäisestä bändistä olivat edelleen mukana rumpali Nils Jokela (s. 1951) sekä basisti Jouko Järvinen (s. 1948 ).  Mikko Jokela sen sijaan jäi pois keikoilta vuoden 2019 jälkeen. Uusina jäseninä mukaan tulivat Matti Mikkonen (s.1982 ) ja Tommi Kekonen (s. 1960).  Korona-vuosien jälkeen bändi palasi uudella miehistöllä keikkalavoille syksyllä 2023 ja saavutti suurta suosiota. Niinpä vuodesta 2024 taitaa tulla Kasevan huippuvuosi, koska keikkoja tälle vuodelle on bändille buukattu jo peräti 40 kappaletta ympäri Suomea ja aika monet niistä ovat loppuunmyytyjä.

Voimme siis todeta, että Kaseva on nyt lunastanut paikkansa Suomen rock- ja pop-musiikin pantheonilla. Jos 40 kappaleen tuotannolla pystyy innostamaan yleisöä 50 vuoden ajan niin silloin kyseessä on klassinen bändi, jonka tuotannolla on pysyvä sija suomalaisessa kulttuurissa.

Kiitokset jälleen Suonnalle juttuvinkistä!

Harri Huhtanen 2024